Oululainen naistenvaatebutiikki Fulari myy yksinoikeudella TV:stä tutun muoti- ja matkailutoimittajan ja suunnittelijan Jaakko Selinin mallistoa. Mallisto on kehitetty yhdessä oululaisten naisasiakkaiden kanssa.  Studio P.S.V. pääsi mukaan menestystarinaan valokuvaamalla malliston mainoskuvia.

Suunnittelija, taiteiden maisteri Jaakko Selin on suomalaisille tuttu matkailu- ja muotiohjelmista televisiossa. Sen lisäksi mies on kirjoittanut vuosia mm. Helsingin Sanomiin, ja onpa häneltä ilmestynyt pari kirjaakin.

muotikuvaus (2)

Ennen kaikkea Selin on vaatealan suunnittelija. Kymmenkunta vuotta sitten hän loi oman mallistonsa, jota oululainen naistenvaatekauppa Fulari möi eniten Suomessa. Kun mallisto uhkasi kadota muotimaailmasta alkuperäisen tilaajan kaaduttua, pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Jaakko Selin ja Fularin yrittäjä Marjo Huttu päättivät yhdessä jatkaa suositun malliston tarinaa.

selin_fulari_psv

”Yhteistyömme on ollut antoisaa ja värikästä. Teemme tätä työtä ilolla ja intohimolla”, Marjo Huttu kuvailee.

”Tärkeintä on tietysti Jaakon rautainen ammattitaito. Myös Jaakon maailmanmatkalaisuus on auttanut meitä ja avannut monia ovia. Itse olen tuonut mukanani yli 20 vuoden kokemuksen liike-elämästä ja tiedon siitä, mitä asiakas toivoo ja haluaa.”

muotikuvaus

 

 

 

Oululaisnaiset mukana malliston synnyssä

Malliston kehittämiseen otettiin mukaan oululaisnaiset, joilta Jaakko ja Marjo kysyivät odotuksia mittanauhan kera.

”Suomalaiset naiset ovat yläkropaltaan sirompia, kun taas lantio ja takapuoli ovat leveämmät. Suomessa halutaan peittää vaatteilla lantiota ja peppua”, Selin kertoo.

”Olemme suunnitelleet mallistossa runsautta helmaan, mutta siten, ettei vaate ole teltta. Yleensä vaatteen suureneminen alkaa rintojen päältä, me ollaan alettu kasvattaa vaatetta rintojen alapuolelta.”

Näin tunika on naisellinen, vaikka onkin alaosastaan peittävä. Jaakko Selin teki mallistoon mitoitukset käsityönä, kun yleensä massoille mitoitetut koot kasvavat kaavamaisesti joka suuntaan.

”Me ollaan keksitty myös kivoja optisia juttua, esimerkiksi, ettei tunika näytä lyhyellä naisella pitkältä eikä pitkällä naisella lyhyeltä.”

Valmistus Italiassa

Jaakko Selin -mallisto valmistetaan Euroopassa, kun pääosin muut naistenvaatteet merkkituotteita myöten valmistetaan tänä päivänä Aasiassa.

”Löysimme Italiasta pari hyvää perheyritystä, jotka tekevät korkealaatuista jälkeä. Olemme löytäneet myös hyvät materiaalit. On tosi hauskaa istua jossakin Parman seudulla pienen yrityksen kellarissa, jossa on mukana isoäitikin, neulekoneet louskuttaa hallin puolella, kukaan ei oikein ymmärrä toistensa kieltä, ihan hullua”, Jaakko nauraa. Mutta omanarvontunne, osaaminen ja hintataso ovat kohdillaan.

”Italiassa on pitkät perinteet neuletuotannossa, ja onhan Italia muodin mallimaa. Käytämme myös suomalaisia yhteistyökumppaneita muun muassa kaavoituksessa”, Marjo lisää.

tuotekuvaus_oulumuoti

Tähän asti Jaakko Selin -mallisto on käsittänyt kauniita tunikoita, jotka suunnittelijan mukaan ovat hyvin monikäyttöisiä: niitä voi yhdistää vaikkapa housujen kanssa tai pitää mekkona. Myöhemmin Fulari lanseeraa kokonaisen Jaakko Selin -malliston, johon on tulossa myös muun muassa liivihameita. Ainakin aluksi suomalaisen naisen mitoilla valmistetun Jaakko Selin -malliston yksinmyynti on edelleen Fularissa, Oulussa.

tuotekuvaus_oulu

Tuotekuvat Studio P.S.V:stä

Studio P.S.V. on kuvannut uutta Jaakko Selin -mallistoa sen lanseerauksesta alkaen.

”Kuvauksissa on huippuammattilaisen ote, ja siksi kuvaukset studiolla sujuvat helposti ja tehokkaasti. Kuvauksissa on aina myös tosi hauskaa, ja se välittyy myös kuvista”, Marjo Huttu kertoo.

Jaakko Selin -malliston kuvauksissa halutaan käyttää malleina tavallisia suomalaisia naisia, joille vaatteet on myös suunniteltu.

”Kun päällä on miellyttävä ja hyvin istuva vaate, nainen tuntee itsensä varmaksi ja hyvännäköiseksi. Hyvä kuvaaja tekee saman. Mallille täytyy saada hyvä ja itsevarma fiilis kuvauksessa, ja PSV:n kuvaajilta se onnistuu. Amatöörimallikin suoriutuu kuvauksesta hyvin, kun valokuvaaja on ammattilainen.”

 

Blogin kuvat Studio P.S.V. Näytöskuvat sekä otsikkokuva kuvattiin Tykkää ja tuhulaa 2015 -messuilla Oulussa. Otsikkokuvassa Jaakko Selin poseeraa muotinäytöksen mallien kanssa.

Tarvitseeko sinun yrityksesi ammattimaiset tuotekuvat?  Pyydä tarjous.

tuotekuvaus