K-supermarket henkilöstökuvissa

Oulun Toppilaan avattiin joulukuussa Pohjois-Suomen suurin K-supermarket. Kauppiaspari Marjo Helisten-Saarela ja Janne Saarela ovat rakentaneet kaupan tuotevalikoimaa asiakkaitaan kuunnellen. He haluavat myös, että kaupalla on kasvot. Siksi valokuvattiin yrittäjien lisäksi  koko henkilökunta. 

”Olemme kyselleet eri tavoin muun muassa facebookissa asiaskunnan toiveita ja hankkineet myyntiin niitä tuotteita, joita asiakkaat haluavat. Meillä esimerkiksi terveysvaikutteisten tuotteiden kysyntä on suurta”, Janne Saarela kertoo. Hän rohkaiseekin ihmisiä kertomaan toiveistaan myös jatkossa joko kaupalla tai sähköpostitse.

”Lisäksi haluamme tuoda asiakkaille esille sitä, kuka tekemisen takana on. Kaupalla pitää olla kasvot.”

Sen vuoksi kauppiaspari kuvautti itsestään jo syksyllä kauppiaskuvat ja myöhemmin kuvattiin koko henkilökunta.

”Kyse on asiakaspalvelusta.  Kun kuvat ovat esillä myymälässä, asiakkaat tietävät, keneen ottaa tarvittaessa yhteyttä. Hyvillä kuvilla erotumme myös kilpailijoista.”

Marjo Helisten-Saarela ja Janne Saarela toimivat kauppiaina Toppilan uudessa K-supermaketissa. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
Marjo Helisten-Saarela ja Janne Saarela toimivat kauppiaina Toppilan uudessa K-supermaketissa. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

Henkilöstökuvaus hevi-osastolla

Kauppiaskuvan kuvasi Studio P.S.V:n yrittäjä, valokuvaajamestari Reijo Koirikivi. Kun tuli ajankohtaiseksi kuvauttaa muukin henkilökunta, tilattiin paikalle tutuksi tullut valokuvaaja.

Reijo kuvasi osastovastaavien henkilökuvat, kahdeksan työntekijää,  ja henkilökunnan ryhmäkuvan supermarketin hevi- eli hedelmä-vihannes -osastolla. Kuvaukset tehtiin aamuvarhaisella ennen kaupan aukaisemista. Koko kuvaukseen laitteiston pystytyksineen kului vain kolme varttia.

”Kuviin olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Kertoohan siitä sekin, että tilasimme kuvauksen toistamiseen. Olen kuitenkin vaativa asiakas”, Janne Saarela kertoo.

Hän haluaakin luoda ympärilleen yhteistyöverkoston ja käyttää mielellään hyväksi havaittuja yhteistyökumppaneita uudelleen ja uudelleen. Kun luottamus on rakennettu, tietää, mistä palvelun saa seuraavallakin kerralla sitä tarvitessaan.

henkilostokuvaus_oulu
Toppilan K-supermarketin kokenut henkilökunta kokoontui ryhmäkuvaukseen aamuvarhaisella ennen aukioloaikaa. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

Paluu juurille

Vaikka K-supermarketit kuuluvat Keskon ketjuun, kauppiaat ovat itsenäisiä yrittäjiä. Saarelan mukaan Kesko perustettiin aikoinaan siksi, ettei jokaisen kauppiaan tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Yhdessä tekemällä ja tietoa jakamalla säästetään aikaa ja rahaa.

Kauppiaat tekevät kuitenkin esimerkiksi hankintapäätöksensä itsenäisesti. Janne Saarela toimii myös Keskon johtokunnassa.

Saareloiden kauppiasura alkoi vuonna 2007 Pyhännällä. Sieltä Kannuksen ja Kalajoen kautta pariskunta palasi kotikonnuilleen Oulun Toppilaan pystyttämään Pohjois-Suomen suurinta K-supermarkettia. Pinta-alaa kaupalla on komeat 1700 neliötä ja hyllyistä löytyy 15 000 artikkelia päivittäistavaraa eli kaikki, mitä arjessa tarvitaan.

”Työntekijämme ovat kokeneita pitkän linjan kaupan ammattilaisia. Meillä on hyvä porukka ja innostunut tekemisen meininki”, kauppias Janne Saarela kertoo ja toivottaa ihmiset tervetulleiksi hyville kaupoille Toppilaan.

henkilostokuvaus_oulu54
Kaupan iloiset kasvot. Osastovastaavien henkilökuvat kuvattiin ennen työpäivän alkua Toppilan K-supermarketin hevi-osastolla. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
henkilostokuvaus_oulu61
Toppilan K-supermarketissa työskentelee kahdeksan osastovastaavaa. Jokaisen kuva on kaupan seinällä kertomassa siitä, keneen asiakas voi halutessaan olla yhteydessä. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
henkilostokuvaus_oulu55
Ammattitaitoisesti tehty henkilökuva luo myönteisiä mielikuvia sekä kuvattavasta itsestään että hänen edustamastaan yrityksestä. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
henkilostokuvaus_oulu56
Hyvillä henkilökuvilla yritys erottuu myönteisellä tavalla kilpailijoistaan. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
henkilostokuvaus_oulu58
Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

 

Pyydä tarjous yrityksesi henkilöstökuvauksista

Tehdäänkö sinunkin kaupallesi tai muun alan firmallesi edustavat henkilöstökuvat?

Pyydä tarjous:

 

Lisää Toppilan K-supermarketista.

 

Studio P.S.V.  |  Kajaaninkatu 11 OULU  |  palvelu@studiopsv.fi  |  (08) 379 289  | Henkilöstökuvaus