Mietitkö yksilöllistä ja ainutlaatuista joululahjaa? Kun annat lahjaksi muotokuvauksen ammattistudiossa, annat elämyksen. Hyvin usein kuulemme täällä Studio P.S.V:ssä asiakkaittemme suusta kommentteja tyyliin ”kuvauksessa oli tosi hauskaa”, ”tunsin olevani kuin huippumalli” tai  ”kuvaus ja kuvien valinta oli koko perhettä yhdistävä kokemus”.

Etenkin perhekuvaus on sellainen kuvauksen laji, jota useimmat suunnittelevat: olisi kiva saada koko perheestä muistoksi kivat ja ammattitaitoiset kuvat, kun lapset ovat pieniä tai viimeistään ennen kuin lapset muuttavat omilleen. Perhekuva on muisto yhdessä tekemisestä ja parhaimmillaan perheenjäsenten läheisyydestä.

Ja kun Pukki tuo lahjaksi lahjakortin perhekuvaukseen, haave tulee toteutettua. Perhekuvaus sopii hyvin vaikkapa siskon tai veljen perheelle tai aikuisille lapsille ja heidän perheilleen.

 

Ihana kuva isovanhemmista on arvokas muisto myös tuleville polville. Kuva Reijo Koirikivi Studio P.S.V.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toinen kuvauksen laji, josta kuulee haaveiltavan, on isovanhempien kuvaus. Mummusta ja vaarista haluttaisiin saada kunnon kuvat, sillä vanhemmasta ikäpolvesta ovat ammattitaitoiset muotokuvat usein harvassa. Parikuvaus isovanhemmille tai vanhemmille ilahduttaa jatkossa myös jälkipolvia kuvien muodossa.

 

Vaimo tai tyttökaveri voisi ilahtua Beauty-kuvauksesta, johon sisältyy myös kuvausmeikki. Beauty-kuvaus meikkauksineen on kaiken kaikkiaan noin 2,5 – 3 tunnin hemmotteluhetki, jossa lahjan saaja saa nauttia täysin siemauksin ammattilaisten käsittelyssä. Muistoksi kokemuksesta jäävät kauniit kuvat.

Muita kivoja lahjakorttivinkkejä: kummitytölle mallikansiokuvaus, hyvälle ystävälle lemmikkikuvaus ja tietysti kaikkien lapsiperheiden suosikki lapsikuvaus.

 

Jouluetu lahjakortille

Jouluun asti me Studio P.S.V:ssä annamme kuvauslahjakortille ilmaiseksi yhden 20×25 cm kuvan käsittelyineen. Lahjan arvo on reilut 50 euroa!

Jos yhdistät lahjakortille kuvakirjan, 10 kuvan käsittelyt tulevat kaupan päälle. Edun arvo on jopa 75 euroa.