Ylioppilaskuvalle kunniamaininta

Tällä valmistujaiskuvalla Studio P.S.V:n valokuvaajamestari Reijo Koirikivi sai  kunniamaininnan Suomen ammattivalokuvaajat ry:n vuosikilpailussa 2015.  Kuvassa poseeraava Brita suoritti keväällä 2014  kaksoistutkinnon ylioppilaaksi ja autonkuljettajaksi; kuljetusalalla nuori nainen seuraa isänsä ja isoisän jalanjälkiä. Tähän perinteeseen sopiikin valmistujaiskuvan mustavalkoisuus, joka antaa kuvalle oman klassisen leimansa. Tuomariston mukaan valmistujaiskuvissa korostuivat tänä vuonna klassiset, yksinkertaisen hyvin tehdyt, kauniisti valaistut kuvat.

Reijon yo-kuvista jo kuudes palkintosijoilla

Suomen ammattivalokuvaajat ry:n vuosikilpailuun osallistui tänä vuonna ennätykselliset 215 kuvaa seitsemässä eri sarjassa. Tuomariston mukaan kilpailukuvien taso oli korkea.

Valokuvaajamestari Reijo Koirikivi on voittanut vuosikilpailun pääpalkinnon, Vuoden Muotokuvaaja -arvonimen kaksi kertaa ja lisäksi lukuisia sarjavoittoja vuodesta 1998 alkaen. Ylioppilaskuvillaan Reijo on voittanut kerran kultaa, kaksi kertaa hopeaa ja kaksi kertaa pronssia.

Studio P.S.V. palkittiin SAV:n vuosikilpailussa ainoana valokuvaamona Oulun seudulta. Reijon lisäksi myös Studio P.S.V:n valokuvaaja Noora Slotte palkittiin: hän voitti koirakuvallaan haastajasarjan kultaa. Lisäksi Reijon hääkuva voitti hopeaa.

Lisää Studio P.S.V:n kilpailumenestyksestä.

Lisää ylioppilaskuvia.

valmistujaiskuva